Lanserad 14.3.2017
Yhteen punotut – romaani elämän kivuista, suruista, iloista ja johdatuksesta
Yhteen punotut on riipaisevan rohkea kirja elämästä, joka aaltoilee ilosta tuskaan, epätoivon hetkistä iloon ja toivoon.
– Halusin kirjoittaa niistä vaiheista ja tunteista, joita kasvavan perheen keskellä saatetaan kokea. Riittämättömyyden kivusta, taloudellisesta huolesta, lapsen sairastumisesta, masennuksesta, puolisosta, joka lipuu niin kauas, että lopulta voi kadota. Sen rinnalle halusin punoa toivon ja rakkauden, luottamuksen Jumalaan korkeimpana voimana, kuvailee kirjan kirjoittaja Salla Sivula.
– Jokaisella on omat kuormansa, toisella suuremmat, toisella pienemmät. Ja kaikkien niiden välissä me kuljemme toisiimme punottuina, toisiamme tukien, Jumalan vahvan käden suojeluksessa.
Salla Sivula on Nurmijärvellä asuva kotiäiti.
– Olen viime vuosina saanut poimia äitiyden ja harrastukseni parhaita paloja niin, että kotiäitiys on tukenut kirjoittamistani ja kirjoittaminen äitiyttä.
Kasvua ja odotusta
Kirja kertoo nuorten perheiden elämästä, syvältä ja läheltä. Ensin on unelmia, värisevää rakkautta ja perheen kasvamisen riemua tulvivaa elämää. Vuosien varrella tulee ristiriitoja – ihmisestä, johon on tutustunut, tulee esiin uusia puolia. Riittääkö rakkaus ilman evankeliumia ja uskoa?
En saa sinua kiinni, olet ärtyisä ja itkuinen. Silloin sinä et ole enää sinä, minun lempeä Vernani.
Joskus he olivat olleet yksi liha, yksi kokonainen ja eheä. He olivat jakaneet suurimmat ilonsa ja pelkonsa. Rakastaneet toisensa terveiksi ja hyvinvoiviksi. --- Nykyään he olivat kaksi erillistä, toisensa kohtaamatonta ihmistä.
Muuttunut. Totta kai Antti oli muuttunut, mutta niin oli kyllä Vernakin.
Perheen kasvaessa unelmat tuntuvat välillä olevan hyvin kaukana, ilo kadoksissa ja toivokin uhkaa hukkua väsymyksen, kiireen ja sairastelun keskellä. Sekä nuoren äidin että isän sydämestä nousee huokauksia: kunpa Isä antaisi voimia arkeen.
Pohjalta valoon
Neljännen lapsen syntymän jälkeen Petran valtaa puristus rinnassa.
Ilo ja riemu vastasyntyneestä olivat nopeasti katoamassa kevään sumuun. --- Hän olisi halunnut vastata voineensa hyvin, olleensa vastasyntyneestä rajattoman onnellinen, mutta hän oli tuntenut syyllisyyden pistokset itsessään.
Väsymys muuttuu ajan mittaan raskaammaksi, kunnes arki käy ylivoimaiseksi. Petra on niin uupunut, että sokaistuu vauvansa sairaudelle. Kun vauva saa vakavan kohtauksen ja joutuu sairaalaan, Petra tuntee syyllisyyttä.
Hän halusi haihtua, lakata olemasta. Ei hän silti kuolla halunnut, hän halusi vain pois. --- ahdistus oli hänessä, ei enää hänen ulkopuolellaan. Se hallitsi häntä, sai toimimaan niin kuin hän ei olisi halunnut.
Tulee myös hetki, jolloin on noustava pohjalta, kuunneltava lääkärin neuvoa, päästävä jaloilleen ollakseen taas perheestä huolehtiva äiti.
Rukouksen, evankeliumin ja rakkauden voimalla
Perhe-elämässä tarvitaan paljon rukouksia ja evankeliumia. Kirjan henkilöitä hoitaa ennen kaikkea evankeliumin parantava voima ja luottamus Jumalaan. Ne kantavat vaikeissakin tilanteissa.
Evankeliumi Vernan suusta kuulosti samalta kuin ennenkin. Se tuntuikin. Tälläkin kertaa se poisti ahdistuksen terän ja auttaisi nukahtamaan.
Petra tunsi kivun, oman rajallisuutensa ihmisenä. Sydän halusi yhtyä evankeliumiin, jonka puhuja saarnasi. Keveys levisi jäseniin, lämmitti koko kehoa.
Vaikka kirjassa on kuvattu hyvin suoraan ja rohkeasti elämän kipukohtia, sen läpi kuvastuu toivo ja usko voimavarana.
Kerronnasta välittyy myös se, miten paljon äiti ja isä rakastavat jokaista lastaan, vaikka väsymys saa välillä voiton arjessa. Lasten tuoma ilo, aito usko ja rakkaus välittyvät lukijalle, vaikka henkilöt itse eivät näitä lahjoja aina näe.
Poikavauva ei ollut Petran ensimmäinen, ei edes toinen. Vuosien myötä hän oli huomannut, että mitä useamman vastasyntyneen hän oli rinnalleen saanut, sitä voimakkaammin rakkaus oli vallannut tilaa sydämestä.
Toivo on välillä mukana vain pienenä ripauksena, välillä vahvana, mutta koskaan se ei katoa kokonaan.
Eräs selviytymistä auttava tekijä kirjassa on uskovaisten turvaverkko: ystävät, sukulaiset, rotinoille tulleet naiset – on vain uskaltauduttava kannateltavaksi.
Voimat ja ilo palautuvat
Mennyt syksy ja talvi olivat näyttäneet tyytymättömyyden ja tyytyväisyyden rajan: siitä, missä Antin omat voimat ja ymmärrys lakkaisivat, siitä alkoivat Jumalan voimat. Ajatus mahdollisista tulevista lapsista ei nyt ahdistanut. --- Ilon ja naurun välissä tulisi ehkä olemaan itkua ja huokauksia, mutta se kuuluisi elämään.
− Yhteen punottujen kirjoitusprosessi avasi omaa näköalaa, Salla Sivula kertoo. − Sain perhe- ja diakoniatyön kurssilla kuulla, mitkä ovat olleet uskovaisissa perheissä kantavia voimavaroja. Mikä on antanut toivoa ja luottamusta erilaissa elämän vaiheissa. Kuulin paljon hyvästä Jumalasta, joka ei jätä meitä, vaikka emme sitä aina jaksaisi nähdäkään.
− Toivon, että rakastamisen syvin tahto saisi säilyä jokaisen sydämessä − niin puolisoa, lapsia, lähimmäisiä kuin Jumalan valtakuntaa kohtaan.
Teksti: Kaarina Haukipuro